maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hiustupsuista remppa hommiin...

  
Me olemme onnellisessa asemassa, sillä ihana Hennamme työskentelee hiusalalla ja näin pääsemme aina helposti käsittelyyn, kun sitä tarvitsemme. 

Toisaalta emme kyllä niin helposti ja tarvekkin voi pitkittyä useammankin kuukauden, koska matkaa tähän hiushoitolaan on noin 400kilometriä.


Tälläkertaa käsittelyyn pääsi Nelluska. 
Minulla ei ole enään osaa, eikä arpaa tämän pään laittoon. 

Ja hyvä näin saavat kummitädin kanssa yhdessä tuuskata päätökset kasaan.

Raitaa laitettiin kahtasävyä ja pituutta lähti noin 15cm. 

Ihana jälleen, kuten aina Hennan käsittelyssä. 
Kyllä kummitäti tietää, mistä 13v tykkää.

 

Ilo oli suuri, kun luonasi jälleen saimme käydä ja meidät mahdutin kiireiseen aikatauluusi.  
Tiedä häntä oliko ilo kummankin puoleista, sillä aina sieläkin olessa jotain kerkiää tapahtua...



Kuten tälläkin kertaa, Onsku onnistui tipauttamaan tilanjakajana toimivan kankaan lattiatasoon. ja näin hiustenlaittoala vaihtui remppaushommiin.

Henna, toivottavasti olet palautunut vanhaan ammattiisi viikkoon 42 menneessä, sitten viimeistään taas  tulemme...



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Uusin tulokas tahmatassuihin


Alkukesästä joukkomme lisääntyi uudella tulokkaalla. Nyt näitä kuvia kameralta konelle laitellessa, huomasi kuinka tuo pieni tahmatassumme onkaan kasvannut tässä viikkojen  kuluessa.


 Ei sitä kasvua vain huomaakkaan, kun hän kokoajan tässä jaloissa pyörii. 
Voi miten hän onkaan ollut pieni ja ihanainen...
 



 IhmisVauva aikana olen aina huokaillut ja harmitellut vauvan liian nopsaa kasvua ja suuresti toivonut, että vauvan ensimmäinen vuosi kestäsi vähäintään kaksi vuotta.

  
Vaikka Ilo on suuri tästä pienestä & tarmokkaasta elämänalusta.
Toivoisin kuitenkin hänen kohdallaan pikaista kasvua...


Toki hänen puolestaan voi sen kaksi-kolme kertaa yössä herätä ulos pissatukselle ja siivoilla ne lukemattomat vahingot mitä päiväsaikaan sisälle lirahteleekaan. 
Ja voi sitä ilopisun määrää, kun isimme kotiutuu töistä kotiin.




Silti salassa toivon hänen kasvuaan...

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Tukkeutuma muistilokeroissa



On ollut suuresti mielessä  loruilla tänne kesän kuulumisia, menemisiä, tekemisiä ja saamattomuuksia, mutta...

Olen kärsinyt suuren- suuresta tukkeutumasta muistilokeroissani, enkä ole saanut päähäni niin millään käyttäjätunnustani saati sitten salasanaani tänne. 

Toki ainahan kaiken muistamattoman voi selvittää, mutta se selvittämisen laiskuus se-se sitten vasta onkin kamalaa. Huoh



 Nyt "SUURsiivousta" tehdessäni törmäsin ryttyiseen lappuseen mihin olin tarvitsemani tiedot rustannut. Hyvä minä. Olin kaiketi tienyt (kokemuksestako?) tälläisen mauistamattoman hetken vielä koittavan. Nyt laitan lappusen parempaan taltteen, seuraavan musititukkeutuman varalle.

Kiitos niistä ilahduttavista kommenteista, sähköpsteista ja suusanallisista kysymyksistä, miksi ei ole uutta tietoutta tullut. Ihanaa, kun olette käyneet blogiani seuraamassa ja anteeksi saamattomuuteni asioiden selvittämisessä! olette ihania, jospa tämä taas tästä käynnistisi... Hitaasti, mutta varmasti!

* Tuiju *